Ellen työllistyi koulutuksen avulla ravintola-alalle

Hotelli- ravintola- ja catering alalla on työtä tarjolla. Tarjoilun osaajaksi -koulutus on tarkoitettu työttömille henkilöille, joilla on halu ja kiinnostus työllistyä tarjoilijan tai kahvilatyöntekijän työtehtäviin. Koulutuksen avulla saa nopeasti perustiedot ammatin vaatimuksista ja työllistyy. Koulutus toteutetaan jaksoittain ja se sisältää paljon työssäoppimista. Koulutuksen seuraava kahden kuukauden jakso alkaa tammikuussa. Hakeutuminen tapahtuu Te-toimiston sivuston kautta.

Juttelimme Ellen Karlssonin kanssa, joka opiskeli Tarjoilun osaajaksi -kurssilla syys-marraskuun välisenä aikana ja työllistyi ravintolaan. Ellen on myös IB-lukiosta vuonna 2017 valmistunut ylioppilas.

Hei! Mitä haluaisit kertoa Tarjoilun osaajaksi- koulutuksesta?

Koulutus järjestettiin Vamialla 2017 syksyllä ja sen kesto oli noin yhdeksän viikkoa. Saimme koulutuksessa niin yleistä opetusta asiakaspalvelun perustoista kuten myös tarjoiluun liittyvistä yksityiskohdista, kuten astioiden oikeaoppisesta kantotekniikasta sekä tärkeistä etikettieseikoista. Tämän lisäksi koulutukseen kuului hygieniapassin sekä alkopassin suorittaminen, joihin valmistelimme asioihin kuuluvan opetuksen ohella. Tämä seikka oli minulle houkuttelevin koulutukseen hakiessani, sillä näiden passien suorittaminen pelkän kokeen kautta maksaa normaalisti yli 60 euroa/passi. Teoria-kauden aikana vietimme myös kaksi päivää viikosta tarjoilemassa Vamian Silveria-opiskelijaravintolassa, jossa saimme käytännön harjoitusta. Koulutukseen kuului teoreettisen opetuksen lisäksi neljän viikon työharjoittelukausi, jonka kautta löysin nykyisen työpaikkani.

Kerro vähän nykyisestä työpaikastasi!

Työskentelen bistro-tyylisessä ravintolassa saliapulaisena, mikä tarkoittaa että työskentelen tarpeesta riippuen tarjoilijan tehtävissä, yleensä noin kaksi päivää viikossa, päämääräisesti iltavuoroja. Työnkuvaani kuuluvat samat tehtävät kuin ravintolan vakiotyöntekijöillä: Palvelen siis asiakkaita , tiskaan, täytän hyllyjä sekä siivoan tarpeen tullen.

Millä tavalla koulutuksesta oli hyötyä työllistymisen ja työnteon kannalta?

Teoriaopetuksen sekä käytännön harjoittelun kautta tunsin olevani valmiimpi työhön kuin olisin todennäköisesti ollut päätyessäni kylmiltään tarjoilijan työhön, joka on itsessään haastavampaa kuin ehkä voisi kuvitella. Tietyt muistitekniikat sekä käytännöt, kuten lautasen kantotekniikka, muistuivat Silveriassa harjoittelusta, joten ruokien tarjoilu sekä tilausten muistaminen eivät hermostuttaneet yhtä paljon. Olen itse stressiin taipuva henkilö, joten käytännön harjoittelu toi tietynlaista varmuutta oikeaan työhön, joka olisi muuten hermostuttanut ennestään. Pystyin siten osoittamaan osaamista sekä aktiivisuutta työharjoittelupaikallani, jota ilman en vältämättä olisi työllistynyt.

Mitä haluaisit kertoa heille, jotka miettivät opiskelujen aloittamista?

Uskon työllistyneeni juuri työvoimakoulutukseni ansiosta, sillä ilman sitä en olisi saanut niitä yhteyksiä joiden kautta lopulta päädyin työskentelemään nykyiseen työpaikkaani. Suosittelen siis lämpimästi koulutukseen lähtemistä, jos tarkoituksena on saada valmiudet työhön sekä itse työntekoon pääseminen. Tärkeintä kuitenkin koulutukseen lähtiessä on positiivinen asenne. Koska työvoimakoulutuksen päämääräisenä tarkoituksena on työllistyminen, on siihen myös suhtauduttava sillä kannalla. Koulutus on hyödyllinen vain jos pystyy itse panostamaan omaan oppimiseensa sekä tekemään parhaansa: Hyvän asenteen ja reippauden huomaa myös potentiaalinen työnantaja!

Kiinnostuitko? Katso tarkempi koulutuksen kuvaus ja hakeutuminen.

Lisätietoja:
Eva Blomberg 040 685 5494 eva.blomberg@vamia.fi
Sirpa Timmerbacka 0400 399 236 sirpa.timmerbacka@vamia.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s